Hääpäivä, Kehopositiivisuus, Wedding Garage

Hymyn voima

Tekin tiedätte sen, että melkein jokaisella suomalaisella on kameraa varten sellainen “perusilme” jolla edustamme itseämme, useimmiten mielestämme asiallisesti. Kun ilmeen pukee kasvoilleen, varmistaa että katsoo tarkasti kameraa, että vatsa on vedettynä sisään ja ettei tule kaksoisleukaa – mutta hampaita, niitä me emme näytä. Liiallinen hymyily tulkitaan joko hulluudeksi tai huomionhakuiseksi, hampaat vähän kuin yksityisomaisuudeksi ja kameralle poseeraava iso hammashymy, se on jo suoranaista kiusantekoa kaikille muille ihmisille. Suorastaan amerikkalaista.

Ei liene yllätys, että meillä Wedding Garagessa on hieman toisenlainen ideologia hymyn suhteen. Oi kyllä, hammashymyt esiin. Meillä otetaan paljon kuvia häitään suunnittelevista ihmisistä ja olemme todenneeet että mitä isompi hymy, sen parempi valokuva. Jännittävää eikö totta? Morsiamet saattavat mennä ihan mutkalle vääntäessään sellaisen “no p*rk*l* hymyillään sitten” – irvistyksen (hassun hymyn), mutta uskotteko, ne ovat ihania kuvia. Hammashymy vaatii rohkeammaltakin suomineidolta lisää rohkeutta.  Vinkeät, rohkaistuneet “annetaan palaa”-hymyt saavat silmät menemään sikkaralle ja naurun nousemaan esiin. Mitä hassumpi, aidompi ja hulluttelevampi, sen parempi. Miksikö? Ilo tulee sydämestä ja ilon tarjoileminen on ilmaista. Joskus meistä jokaisen pitäisi päästää irti siitä virallisesta, rajoja määrittelevästä jehusta joka vahtii että emme toimi vastoin… niin, kuka sen muuten sanoo että hymyily on kielletty?

Putkosen Maija ja Niemisen Marika.

Hampaiden näyttäminen on suomalaisille kuin suden murinaa: pidetään ne raateluhampaat siellä ylähuulen alla piilossa ettei pelästytetä viattomia ohikulkijoita. Vannon että olen kuullut useamman ihmisen kertoneen pelästyneensä naapurin hymyä kuin sitä että naapuri kulkisi maata tuijottaen tai vihaisena ohi.

Ehkä hammasrivi ei ole täysin suora, tai hampaat puhtaat  – ainakin jälkimmäiseen voit vaikuttaa itse. Moni tulkitsee hymyksi sen että suupieleen tulee käänne, jota kutsutaan virallisemmin “mikroeleeksi”, sillä niin pieni sen on. Suupielen reuna saattaa kääntyä ihan hienovaraisesti yläkaarteen puolelle, kun se normaalisti on tasainen. Ja jos suuhun saadaan hymy, silmät vakavoituvat – ei tänne ole tultu tyhjää nauramaan. Kyllä, minulle on sanottu vakavalla ilmeellä (pun.intend.) että “Mähän hymyilen!” hampaiden välistä niin kiukkuisesti että on alkanut naurattamaan. Vähän sama kuin sanoisi että EN MÄ HUUDA. Kyllä rakkaani, olet oikeassa. Mutta jos et näyttäisi siltä kuin olist nielaissut kissanpissaisen sitruunan, uskoisimme sinua.

Hääpukuliikkeessä kuulee paljon hassuja tarinoita aiemmin nähdyistä tai koetuista häistä. Yksi suosikkitarinani, jota kuulen liian usein, on sellainen jossa arvellaan että avioliitto ei kestä kauaa koska – osaatteko arvata – “morsian ei edes hymyillyt.” Me tietysti vinkkaamme hymyilemään hulluna koko hääjuhlan niin että poskia jomottaa, jos se kerran on onnen tae 😉

Morsianta ehkä jännittää, hän ei ole ehkä huomannut kameraa, tai on seurannut ettei kukaan astu laahuksen päälle, ja näistä merkeistä sitten päätellään että se oli siinä, liitto on manattu. En tahtoisi haukkua suomalaisia negatiiviseksi kansaksi, mutta realistinen ei kuvaa meitä tarpeeksi hyvin. Pahimman odottaminen on vähän kuin odottaisi häviävänsä uhkapelissä: olin ainakin oikeassa. Kukaan ei tule siitäkään onnelliseksi.

Suomalaiset juhlapotreteissa (tässä vaiheessa täytyy varmaan keventää tunnelmaa ja sanoa että eihän tämä tietenkään koske kaikkia) ovat kuin maailmanloppubileiden synkistelijät – tässähän me jo seisotaan, ei kai meidän vielä hymyilläkin tarvitse? (Kuuletko eläkeikäisen  miehen äänen kun toistat mielessäsi tuon äskeisen lauseen?)

Karoliina ja Krista.

 

Mikäli  olet valmis käännytettäväksi ja saarnaan kuorolle, tässä sinulle pari vinkkiä iloisempiin valokuviin:

  1. Pese hampaat. Pese legosi aamuin ja illoin ja hankaa pinnat puhtaaksi juuri ennen kuvaushetkeä. Helmenvalkoiset kiiltävät kauniisti ja niitä on hieno esitellä. Onhan se meriitti että osaa käyttää hammasharjaa ja hammaslankaa, näytä se muillekin. Kaikki eivät osaa.
  2. Jos hampaat ovat kellastuneet, käy soodapuhdistuksessa tai hampaiden valkaisussa ammattilaisella. Soodapuhdistus vie hampaiden pinnalta kaikki pinttyneet töhnät ja saat kehuja hammaslääkäriltäsi kun olet niin hyvää huolta pitänyt purukalustostasi. Kukapa ei haluaisi kehuja hammaslääkäriltä? “Ei yhtään plakkia!” Mitä enemmän kilometrejä kertyy, sitä harvemmin tuollaisen lauseen kuulee.
  3. Jos hampaat ovat vinot, näytät silti taatusti paremmalta kun hymyilet, kuin jos mökötät. Voimme lyödä tästä vetoa. Jos vino rivi ahdistaa, konsultoi hammaslääkäriä oikomishoidosta. Sitä tehdään aikuisillekin. Pitää muistaa että on vinoja hampaita, ja sitten on meitä joilta on oiottu pois vampyyrimäiset torahampaat. On sinun asiasi millainen rivi on parhaimmillaan, mutta väitän että vampyyritkin olisivat kivemman oloisia jos hymyilisivät.
  4. Laita huulirasvaa. Suu venyy paremmin kun huulten venyvyys on optimoitu. Huulikiilto saa hymyn hohtamaan ja huulipuna on jo ooh la laaMitä kirkkaamman punainen huulipuna, sitä valkoisemmalta hampaat näyttävät – mietipä sitä seuraavan kerran kosmetiikkaostoksilla.
  5. Ota itsestäsi kuva vakavana ja amerikkaisella poskihampaasta poskihampaaseen – hymyllä. Mieti kumpaa olisi mukavampi katsella. Kumpi  kuvaa enemmän sinua? Jos tykkäät näyttää myrskyluodolta karanneelta Maijalta, mitä se kertoo sinusta?
  6. Jos vieläkin mietit mitä muut ajattelevat, olet turhaan huolissasi muista. Ethän sinäkään hauku niitä jotka ovat aurinkoisia ja kauniita, hymyilevät säteilevästi, ethän? Toki sisimmän pitää olla myös aitoa tavaraa, pelkkä päälleliimattu positiivisuus ei kannattele ketään, mutta eihän hyväntuulisia ihmisiä mollata. Jatkuvasti hyväntuulisia ihmisiä ei edes heti uskota ilkeiksi tai itseriittoisiksi, koska hymy on niin hyvä naamio. Itseasiassa, hyväntuulinen hymy on kieroa. Työhaastettelussa hymyileminen on suorastaan pirullinen keino laittaa kilpailijat epävarmoiksi.
  7. Onko hymyilevä ihminen sinusta huono asia? Mieti asiaa. Onko hymy heikkouden merkki? Onko hymyilevä ihminen jotenkin outo? Vaarallinen? Keinotekoinen? Vai onko onnellisuus asia joka pitää kätkeä? Millainen olisikaan maailma jossa kaikki ihmiset hymyilisivät… siinäpä mielenkiintoinen ajatus. Jos joku hymyilee sinulle, saatat vahingossa hymyillä takaisin. Pelottavaa, eikö totta?
Malli Krista Oksanen

Hääpäivänäsi, hääkuvissasi, joita toivottavasti tahdot katsella seuraavat vuosikymmenet, voit miettiä mitä hääkuvasi kertoo sinusta. Haluatko muistaa päivän vakavana, totisena, virallisena – vai tahdotko että se on ilon päivä, rakkauden juhla, onnellinen hetki josta alkoi teidän taipaleenne, ja jota voitte muistella – hymy huulillanne?

Miksi meitä hääpukuliikkeessä kiinnostaa oletko sinä hymyilevä vai et? Ihminen joka on onnellinen on kaunis. Kun ihminen hyväksyy itsensä ja uskaltaa olla oma itsensä, hän on kaunis. Onnelliset ihmiset hymyilevät aika estottomasti, ja se on ihanaa.

terv. Maija

 

 

 

 

 

 

 

ps.

Kuva: Ilona Pietiläinen

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *